Marjo Hämäläinen 21.3.2017

Joensuun Vapaudenpuiston perusparannussuunnitelmat ”järkyttävät” monia. – Tarkoitus olisi selkiinnyttää puiston rakennetta ja avartaa näkymiä. Mutta myös puiston viihtyisyyttä olisi kuulemma ollut määrä lisätä. – Kohennussuunnitelmaa varten tehtiin myös laaja yleisökysely.

Suunnitelman taustaidea, 1920-luvulle palautuva ”muotopuutarha”, ei tainnut ihan olla se kaupunkilaisten käsitys viihtyisästä puistosta. Toki mielipiteet puiston kehittämisestä risteilivät moneet suuntaan, mutta vastaajista 70 % ei kumminkaan haluaisi puiston puustoa vähentää. Puiston parturoiminen ei siis ainakaan lisäisi sen ”viihtyisyyttä”. – Miksi kansalaisten mielipiteestä ei nyt välitetty?

Suunnitelmakartan mukaan puistosta oltaisiin hävittämässä valtaosa suurista puista. Myös puiston uljaat jättiläispoppelit pistettäisiin tuosta vaan nurin. Miksi ihmeessä ?

Joensuun keskustasta ei muualta löydy niin mahtavia puita. Ja uusien yhtä komeiden kasvaminen veisi monia vuosikymmeniä.

Toki puisto kohennusta ansaitsee, mutta ei noin raa’alla tavalla. Ainakaan näitä poppeleita ei passaa kaataa, niinkauan kuin ne pystyssä ja elinvoimaisina kestävät. Näkymä Siniseltä virralta kaupungintalolle ei peity poppelien vankkojen runkojen vuoksi. Tuuheat lehvästöt puolestaan huojuvat siellä jossain korkealla ihmiskatseen yläpuolella. Ja juuri sellaisen lehvästön varjossa on kaupunkilaisen tosi viihtyisää virkistyä.

Eiköhän siis pistetä puistosuunnitelma uuteen harkintaan, kun ei pönötyspuisto sadan vuoden takaa selvästikään toteuta tämän ajan mieltymyksiä. – Uudistetaan puistoa varovaisemmin, korvataan huonot puut uusilla pikku hiljaa. Eikä ensimmäistäkään mahtipuuta saisi lahdata, ennenkuin julkinen terveystarkastus osoittaisi juuri ”hänen aikansa” todella täyttyneen. – Jäisi meille tämän ajan joensuulaisillekin vielä mahdollisuus viihtyä myös Vapaudenpuistossa, sen upeiden poppelien katveessa.