Joensuussa on herännyt viime aikoina huoli rasismin lisääntymisestä kaupungissamme. Joensuun kaupunki on selkeästi tuominnut rasistisessa motiivissa tehdyt pahoinpitelyt, mutta sanojen lisäksi tarvitaan myös tekoja. Joensuun rasisminvastainen työryhmä on lähettänyt sähköpostin meille päättäjille, jossa he kertovat jopa kymmenien perheiden ja nuorten muuttaneen pois Joensuusta täällä kohtaamansa rasistisen häirinnän ja kiusaamisen vuoksi. Joissakin tapauksissa kaupungin henkilökunta ei ole puuttunut asiakastiloissaan tapahtuvaan rasistiseen häirintään.

Joensuu mainitsee strategiassaan turvallisen kaupungin, jossa erilaiset ihmiset ovat vahvuutemme. Lisäksi strategiassa ollaan sitouduttu toteuttamaan valtakunnallista kestävän kehityksen ohjelmaa mm. vähentämällä eriarvoistumista ja edistäen tasa-arvoa. Näiden yhdessä hyväksymiemme arvojen ja periaatteiden tulee heijastua siihen, millaista toimintaa ja millaisia tapahtumia Joensuun kaupungin omistamissa tiloissa ja yleisillä alueilla voidaan järjestää.

Tilojen ja alueiden vuokrauksen suhteen on jo ennalta hyvä varautua tilanteisiin, joissa tilojen käytön eettisyyttä ja tarkoituksenmukaisuutta joudutaan punnitsemaan. On syytä varmistaa, että Joensuu on kaikille turvallinen kaupunki, eikä kaupungin tiloja tai alueita käytetä esimerkiksi YK:n rotusyrjinnän vastaista sopimusta rikkoviin tilaisuuksiin, tai minkäänlaisen väkivaltaisen toiminnan harjoittamiseen tai suunnitteluun.

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että Joensuu laatii tilojensa ja alueidensa vuokrausta koskevat eettiset ohjeet päätöksenteon tueksi.

Joensuussa 29.10.2018